Lukupiiri Nauravat Naaraat

Olen kirjojen ystävä ja luen jokaisena päivänä. Mielikirjojani ovat todellisuuteen pohjautuvat teokset ja elämänkerrat. Vuonna 2007 toteutin yhden haaveeni ja perustin Lappeenrantaan naisille suunnatun lukupiirin. Kokoonnumme Vapaaehtoiskeskus Kuutinkulman tiloissa. Tällä hetkellä ryhmämme on täysi, mutta jos haluat jonotuslistalle, voit jättää minulle yhteystietosi. Nimen lukupiirillemme antoi Tommy Tabermann.

KirjaLukupiiri Nauraviin Naaraisiin kuuluu kaksitoista jäsentä. Kokoonnumme kerran kuukaudessa ja jokainen jäsen voi vuorollaan valita seuraavaksi luettavan kirjan. Kokoontumiset ovat olleet erittäin mielenkiintoisia ja meitä on kertynyt todella värikäs naisryhmä keskustelemaan kirjallisuuden ihmeistä.

Lukupiiri osallistui kesällä 2009 Neil Hardwickin ohjaaman musiikkielokuvan "Jos rakastat" kuvauksiin. Lukupiiriläiset osallistuivat elokuvaan joukkokohtausavustajina. Elokuva sai ensi-iltansa tammikuussa 2010.

Lukupiirin puitteissa harrastamme myös hyväntekeväisyyttä. Ensimmäinen kohde oli koota Heikintalolle oma kirjasto. Heikintalo on mielenterveyskuntoutujien kerhotalo. Hanke onnistui yli odotusten; saimme kerättyä 64 laatikollista hyväkuntoisia kirjoja heille lahjoitettavaksi. Samalla kirjakeräys poiki myös toisen hyväntekeväisyyskohteen, keräsimme neljä laatikollista lastenkirjoja, jotka toimitimme Etelä-Karjalan perhetyön kehittämisyhdistykselle, jaettavaksi lastensuojelupuolelle.

Jos pidät kirjoista ja haluat perustaa oman lukupiirin, neuvon sinua mielelläni. Voit ottaa yhteyttä joko sähköpostilla tai soittamalla iltaisin.

- Pirjo

Lukuvinkki

Leonie Swann: Murha laitumella.
Erilainen dekkari! Kertoo lammaspaimenesta, joka murhataan ja hänen lampaansa alkavat selvittämään murha-arvoitusta... mielenkiintoinen rikosromaani.

Luettuja kirjoja

  • Sikalat, Susanna Alakoski
  • Portobellon noita, Paulo Coelho
  • Suden vuosi, Virpi Hämeen-Anttila
  • Unta vain, Eeva Kilpi
  • Syöksykierre, Nicci French
  • Rouva Chenin henki, Amy Tan
  • Onnellisen avioliiton reseptejä, Kate Kerrigan
  • Tuhat loistavaa aurinkoa, Khaled Hosseini
Kaikkea saa tehdä. Kaikkea pitää tehdä.
Kaikkia ovia pitää tempoa, kaikkia kuita kurkotella.
On vain yksi ehto, elinehto: värisevää sielua ei saa tallata.

- Tommy Tabermann

Hierontahoitola ja kauppa: Katajakatu 12, Lappeenranta (kartta)
Hoitola auki ma-ke klo 9-17 sekä sopimuksen mukaan.
Kauppa auki torstaisin klo 12-17.
Maksuton pysäköinti.

Keskustan hierontahoitola: Valtakatu 39, Lappeenranta (kartta)
Avoinna sopimuksen mukaan.

Puh. 040 - 565 3922, Sähköposti: vihreasalonki@vihreasalonki.com
Vihreä Salonki - Y 1210733-1